Olen Rosa ja haaveilen jonain päivänä olevani VIRTA-tarkastetun pelastuskoiran ohjaaja. Kaikki lähti siitä, kun käsiini kulkeutui vanhempi koirani, neljä kertaa kotia vaihtanut 5-vuotias sekarotuinen paimenkoira. Hänen kanssaan tutustuimme naapurikylässä asuvaan pelastuskoiraharrastajaan, joka lopulta ylipuhui minut osallistumaan syksyllä 2020 RiiPeKon tulokaskurssille. Pelastuskoiraharrastus imaisi mukanaan ja alusta lähtien oli jo selvää, että pitkän tähtäimen tavoitteena on kouluttaa itselleni pelastuskoira. Olen harrastajana vielä täysin aloittelija, joten helppoa tämä ei varmasti tule olemaan. Kirjoitan jatkossa matkastani tänne RiiPekon blogiin.
Vanhempi koirani on minulle kullanarvoinen opetusmestari monessakin asiassa, mutta työkoiraa hänestä ei enää tule. Koiranpentua on suunniteltu jo ennen kuin tämä kodinvaihtaja meille saapui. Aivan ensimmäisen sysäyksen koiraharrastuksiin antoi puolisoni enon vaimon edesmennyt saksanpaimenkoiranarttu, joka aktiivisena eläkeläisenä oli meillä usein hoidossa ja hänen kanssaan opiskeltiin koiran hoitamisen taitoja.
Noin vuoden toiminnassa mukana olleena ja koko ajan sivusilmällä sopivia yhdistelmiä etsien vihdoin alkuvuodesta 2021 tärppäsi. Sopivan oloinen yhdistelmä oli astutettu ja aloitin selvitystyöt koiran suvusta sekä kasvattajasta. Kaikki vaikutti hyvältä ja urospentuja syntyi riittävästi. Kävin katsomassa pentuja muutaman kerran ja ihastuin kovasti emän avoimeen ja sosiaaliseen luonteeseen. Urospentuja syntyi 6 kappaletta, joten valinnanvaraa oli. Valinta jätettiin aika viimetippaan, jotta pentujen luonteesta päästäisiin jyvälle. Kasvattajan kanssa keskustelimme millaista pentua ja mihin tarkoitukseen me etsimme. Pentutestien jälkeen kasvattaja ehdotti meille valkopantaista pentua ja olimme asiasta samaa mieltä.
Meille valikoitunut pentu oli kiinnittänyt huomiota jo aiemmin. Hän kävi ystävällisesti tervehtimässä ihmistä ja lähti sitten hieman omille teilleen tutkimaan ympäristöä. Erityisesti pusikot vetivät pentua selkeästi puoleensa ja häntä leikkisästi kutsuttiinkin jo silloin eräjormaksi. Ei ole vielä tullut vastaan sellaista paikkaa mitä tämä poika ei olisi reippaasti menossa tutkimaan. Pelastuskoirat treenaavat paljon maastossa, joten pusikoissa viihtyminen oli mielestäni erittäin positiivinen asia.
Näin sitten kesällä meille saapui taloon koiranpentu ja pääsimme harjoittelemaan arkea kahden koiran kanssa. Te pääsette tämän blogin kautta seuraamaan meidän matkaamme pelastuskoiratoiminnassa ja aika näyttää saavutetaanko tavoite vai ei. Laittakaa ihmeessä kommenttia, otan vastaan myös ehdotuksia mistä haluatte kuulla yms.