Tervetuloa tutustumaan pelastuskoiratoimintaan!
Tutustuthan ensimmäisenä yhdistyksen noudattamiin turvallisen tilan periaatteisiin ja eettisiin ohjeisiin, tästä linkistä.
Varaa mukaasi SÄÄN MUKAINEN VARUSTUS. Treenit ovat lähtökohtaisesti ulkona säiden armoilla. Varminta on kerrospukeutua, koska välillä voi joutua olemaan pitkiä aikoja piilossa ja välillä kuljetaan reippaasti metsässä koiran perässä. Treeeihin on hyvä varata reilusti aikaa.
Muuta muistettavaa:
- vettä
- muistiinpanovälineet
- kompassi
- mahdollisesti pientä evästä
- istuin tai makuualusta
- kännykkä ja siinä riittävästi akkua. Karttasovelluksista käytämme karttahimmeliä, maastokarttoja ja google mapsia
- henkilökohtaiset lääkkeet, silmälasit ja muut omat välttämättömät varusteet
- ensiapuvälineet, myös koiralle.
- koiralle lisäksi panta/valjaat, hihna, palkat, pitkä liina, kakkapussit sekä paikka, jossa odottaa omaa vuoroaan. Paikka tulee olla varustettu siten että sääolosuhteet on otettu huomioon (pakkanen, helle, kaatosade…)
- lisäksi tulee ottaa mukaan treenikohtaiset varusteet, jos sellaisia on etukäteen ilmoitettu tai treenipaikka sellaisia vaatii. Tällaisia voivat olla esim. kypärä ihmiselle tai tossut koiralle. Osan varusteista voi lainata, kysy mahdollisuutta etukäteen!
RiiPeKo, Vapepa tai pelastuskoiraliitto ei ole vakuuttanut koiria, ohjaajia, ajoneuvoja eikä muutakaan välineistöä. Jokainen jäsen on itse vastuussa omasta ja koiransa vakuutusturvasta.
Ilmoita suoraan treenin vastaavalle, jos joudut jäämään pois tai myöhästyt!
Treenejä saa valo/videokuvata luvalla, joka käydään läpi treenin alussa ja julkaisemiseen pitää olla kaikilta julkaisussa esiintyviltä lupa.
Treenipaikoista yleisesti:
- Treenipaikat eivät ole yleisiä koirapuistoja tai –treenipaikkoja. Olemme suurimpaan osaan kysyneet itse luvan alueen käyttöön ja täten alueiden käyttö sovittujen treenien ulkopuolella on ilman erillistä lupaa kielletty.
- Osoitteita, karttalinkkejä tai kuvia kartoista ei jaeta ulkopuolisille ilman lupaa.
- Someen ei julkaista treeneistä tarkkoja paikkoja ilman eri lupaa. Tämä koskee myös kuvia kartoista, kuvakaappauksia karttaohjelmista ja kuvia, joista tarkka paikka selviää.
- Paikkoja kohdellaan hyvin. Roskat viedään pois ja varsinkin maastokohteissa myös löydetyt roskat kerätään ja viedään pois alueelta. Muistetaan myös jokamiehenoikeudet!
- Tupakointi ja avotulen teko on kielletty, varsinkin maastopalovaroituksen aikaan, kaikissa treenikohteissa. Jos varoitusta ei ole, voidaan tulet sytyttää maanomistajan luvalla.
- Autoilla liikutaan ja ne pysäköidään maastoa mahdollisimman vähän kuluttaen.
- Maastojen rajoja kunnioitetaan, rajojen toiselle puolelle ei ole kysytty treenilupia.
- Treenipaikat jätetään siihen kuntoon kuin ne oli saapuessa eli puomit kiinni, ovet lukkoon jne.